Tänä aamuna täytyi Helinänkin hieraista silmiään kahdesti, sillä yön aikana maahan oli satanut hentoisia lumihiutaleita. Tunturin rinteet olivat kauniin valkean ensilumen peitossa.
Lumi tuo Helinän mieleen mukavia muistoja, sillä hänen siskonsa Talvililja on talven keiju. Talvililja ja Helinä syntyivät samasta vauvan ensinaurun helähdyksestä, mutta ajautuivat tuulten mukana erilleen toisistaan. Onneksi he löysivät toisensa sattumalta. Helinä toivoo hiljaa mielessään, että ehkäpä tänäkin talvena keijusisarukset tapaavat toisensa pitkästä aikaa
Helinän tekee heti mieli alkaa pyörittää lumesta palloja ja kokeilla rakentaa talven ensimmäinen lumiukko. Lumeen tarttuu maasta roskia ja havunneulasia. Sormia paleltaa, mutta sinnikkäästi lumipallo kasvaa isommaksi ja isommaksi. "Huh sentään, onpa pallojen vyöryttäminen kovaa hommaa."
"Pysyhän nyt ukko pystyssä, äläkä kaadu päälleni!" hihkaisee Helinä.
"No niin, valmista tuli. Talven ensimmäinen lumiukko!"
Sataisipa pian lisää lunta, jotta voisi tehdä lisää lumiukkoja, isoja ja pieniä.
