Hirsikodan lämmössä

Helinä jatkaa kulkuaan järven jäällä varovaisin askelin. Järvi on jäätynyt rannoiltaan jo tukevasti, mutta silti on oltava varovainen. Virtaus saattaa olla pinnan alla arvaamattoman voimakas, mikä hidastaa veden jäätymistä. Ihmislasten painoa järven jää ei vielä kestä.

Onneksi saareen pääsee siltaa pitkin.

Helinä hiipii lasten perässä saareen, jossa on pieni hirsinen kota. Kodan piipusta nousee savua... "Jännittävää, mitähän siellä tapahtuu?"

Helinä kurkistaa varovasti hirren raosta.

 "Siellähän näkyy nuotio, ja kaksi ihmisten lasta paistamassa makkaraa! Näyttääpä hauskalta touhulta."

Helinä yrittää pysytellä ihmislasten näkymättömissä ja nauttii tulen loimun tuijottamisesta. Täällä on jossain piilossa varmaankin kipinäkeijuja varmistamassa, että liekit pysyvät aisoissa. Vanhan sanonnan mukaan tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Eikä tulella saa leikkiä...

Kohti uusia seikkailuja!

Seikkailu järven jäällä

Helinällä on tarkastuslistalla vielä tunturipurojen ja järven jäätymistilanne. Hän käy tarkastamassa ensin tunturipurot. 

"Hyvältä näyttää, komeita jääpuikkojahan tänne on jo kehittynyt. Kuurakeijut ovat tehneet hyvää ja perusteellista työtä tunturissa."

Helinä jatkaa matkaansa kohti järveä, jonne tunturilta soliseva puro laskee. Puron yli on mentävä riippusiltaa pitkin.

"Mutta järvihän on jo melkein kokonaan jäätynyt, tässähän voisi vaikka luistella."

Muutama piruetti onnistuukin keijun siroilla saapikkailla, mutta sitten jäänpinnan liukkaus yllättää ja Helinä kellahtaa kumoon. Hupsista!

"No, onneksi ei sattunut ollenkaan!"

Järvessä on pienen pieni saari, jonne on rakennettu hirsinen kota. Kodan piipusta nousee savua... "Onkohan siellä sisällä joku? Kenties ihmisiä? Taidanpa mennä katsomaan."

Seikkailu jatkuu...

Huipulla tuulee

Helinän suunnitelmissa on tänään kiivetä tunturin huipulle, sillä pikkupakkasesta huolimatta sää näyttää aurinkoiselta. Eilinen kylpyläpäiväkin rentoutti, ja keiju on valmis uuteen seikkailuun. On siis kaikin puolin hyvä kiipeilypäivä.

Mukaan pitää pakata hieman eväitä ja termospulloon lämmintä juomaa, sillä huipulle on pitkä matka ja matkalla saattaa tulla vilu ja nälkä. Helinä lähtee matkaan maastopyörällään.

Ensimmäisellä levähdyspaikalla Helinä nauttii lämmintä mehua termoksesta ja ihailee edessään avautuvia Lapin tunturimaisemia.

Lepohetken jälkeen kiipeäminen huipulle jatkuu.

Tunturin huipulla käy tosiaan kylmä pohjoistuuli, mikä ennustaa ensi yöksi kovaa pakkasta. "Täällähän on käynyt jo talvikeijuja!" hihkaisee Helinä. Kuurakeijut ovat jäädyttänyt koivujen oksat kauniisti hentoon hileeseen. Auringon säteiden osuessa kuurankukkiin ne kimaltelevat kuin timantit.

Tunturin laelta avautuvat laajat Lapin maisemat. "Tuolla näkyy raja toiseen valtakuntaan", osoittaa Helinä horisonttiin. Kumma kyllä, yhtään poroa ei tullut matkalla vastaan, vaikka ne yleensä vaeltelevat tunturissa jäkälää napostelemassa ja papanoita polkujen varsille pudottelemassa.

Vihdoin huippu on saavutettu ja Lapin tunturi valloitettu! Nyt on aika istahtaa syömään eväitä ennen kuin paluumatka alas alkaa.

Alamäkeen olikin helppo lasketella maastopyörällä. Välillä vauhti oli niin hurja, että mutkissa irtokivet sinkoilivat polkupyörän alta. Missähän on muuten Helinän pyöräilykypärä...?

Kuvausjärjestelijä-lavastaja kiipeämässä tunturin
huipulle.  Matka oli rankka, mutta hauskaa oli!

Kuohuvaa ja kuplivaa

Koska Helinä oli onnekseen selviytynyt edellispäivän hurjasta kiipeilyonnettomuudesta pelkällä säikähdyksellä, hän päätti tänään palkita itsensä ihanan rentouttavalla kylpyläpäivällä. Keiju nautiskeli vaahtokylvystä ja kuplajuomasta kuumassa lähteessä ja suunnitteli käyvänsä ainakin turvehoidossa, suklaakuorinnassa ja laavakivihieronnassa.

"Ihana rauha ja hiljaisuus", Helinä ehti ajatella itsekseen juuri, kun viirivehkan takaa hiippailee valtava rupisammakko altaan reunalle.

"Hui sentään, aivan säikähdin", Helinä kirkaisee.

"Kas... ehtoota, kaunis neito. Oiskos tässä vaahtokylvyssä vapaata, kelpaiskos sulokkaan sammakkomiehen seura?", sammakko kurnutti Helinälle.
Keijun kauhuksi sammakko loiskauttaa itsensä saman tien poreammeeseen.

"No tämä tyyppi ei turhia kainostele...", Helinä ajattelee itsekseen ja siirtyy altaan taaimmaiseen nurkkaan, sillä rujo ja kookas törröhuuli hieman pelottaa poreiden keskellä kelluvaa keijua.

Lipeväkielinen sammakko esittelee itsensä ja kertoo olevansa prinssi Naveen. Ilkeä voodoonoita oli taikonut hänet hirvittävän rumaksi sammakoksi. Kuninkaallista luksuselämää kaipaava kruununperijä joutui nykyään loikkimaan risukoissa ja pusikoissa, varomaan erämaan nälkäisiä saalistajia ja etsimään sitä ainoaa oikeaa prinsessaa, joka vapauttaisi hänet julkean noidan langettamasta nöyryyttävästä kirouksesta. 

"Niin varmasti... nämä sammakkoprinssit on NIIN nähty jo...", Helinä ajatteee ja siemaisee kunnon kulauksen kuohuvaa kuplajuomaansa. "Saisinkohan seuraavaan puhekuplaan jotain uutta ja erilaista, kiitos."

Helinä on tietenkin aina valmis auttamaan kaikkia eläimiä, mutta tällä kertaa hänen ei tehnyt mieli pelastaa kaiken maailman tuhannen ja yhden yön prinssejä pulasta. Olihan tämä kylpyläkäynti sentään hänen oma vapaahetkensä rankan työrupeaman, tiedusteluretken ja kiipeilyurakan palkintona.

Sammakkoprinssi jää yksin räpiköimään ja poksauttelemaan vaahtokuplia ammeeseen, kun Helinä siirtyy ripeästi kuivattelemaan altaan reunalle. Span henkilökunta oli tuonut keijuasiakkaalle pikkuruisen luumutortun kuohujuoman seuraksi. "Olinkohan kuitenkin liian tyly sammakkoraukalle", Helinä miettii. Nälkäisenä saattaa keijukin muuttua tuittupääksi ja tiuskia huomaamattaan viattomille sivullisille.

Sammakkoprinssillekin kävi lopulta hyvin, hän löysi prinsessansa omasta seikkailustaan.

Kiipeilyonnettomuus

Helinä ajeli maastopyörällään tunturissa katsastamassa lintujen pesäkoloja, kun hän huomasi rinteessä komean kelohongan. Keijun pitää varmistaa, että kelossa pesäänsä pitänyt lintuperhe on lähtenyt talveksi lämpimämmille seuduille.

Linnunpesä on korkealla, eikä kukaan vastaa Helinän huhuiluihin. Hän päättää käydä kuitenkin tarkistamassa, että linnut ovat varmasti pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa muuttoa varten.

 "Mutta ilman siipiäni en voi lentää.... äh, minun täytyy sitten kiivetä ylös asti", huokaisee Helinä, kun tajuaa että on pakannut siipensä tiukasti puseron sisään pakkasen puremilta suojaan.

Helinä kiipeää ketterästi pitkin kelohonkaa, kun yhtäkkiä hänen jalkansa lipsahtaa puun liukkaalla pinnalla. Onneksi Helinä saa pidettyä tasapainonsa eikä tipahda maahan.

"Voi ei, minun kaunis saapikkaani", Helinä parahtaa, kun kenkä irtoaa jalasta ja putoaa pitkän matkan alas kelon juurelle.

"Siellä se saapas on. Nyt on vain selvittävä ilman kenkää."

"Toivottavasti varpaani eivät palellu", tuumaa Helinä ja aloittaa varovaisen laskeutumisen kelohonkaa pitkin. 

Hongan juurelle laskeuduttuaan Helinä huokaisee helpotuksesta, sillä varpaita jo kipristelee paljaassa jalassa. "Nyt saapas takaisin jalkaan ja äkkiä lämmittelemään!"

Olipa taas seikkailu keijuystävällämme, vauhtia ja vaarallisia tilanteita Helinällä riittää...